Janna voitti Pohjoismaiden mestaruuden Ruotsissa!

10.2.2019



Janna voitti Pohjoismaiden mestaruuden Noviisit-sarjassa Linköpingissä Ruotsissa! Klikkaa otsikkoa lisätietoihin! Klikkaa kuvia suurennoksiin.

Janna voitti kaikkien muiden, paitsi varmaan Marinan ja luistelijan itsensä, mielestä yllättäen Pohjoismaiden mestaruuden Noviisit-sarjassa Ruotsissa Linköpingissä viikolla.

Janna valittiin kisoihin viimeisenä eli neljäntenä Suomen joukkueeseen, mutta ylsi sitten itse kisoissa sarjan PM-mestaruuteen! Koko seuraväki onnittelee PM-kultamitalistia! Titteli on tähän mennessä ilmeisesti ensimmäinen laatuaan Lappeenrannassa!

Lyhytohjelman kolmostilalta Janna petrasi ja luisteli niin jäätävän täydellisen vapaaohjelman perjantaina kolmoistulppi- ja -schalhow-hyppyineen olevan ohjelmansa päätteeksi kärkeen, että sijoitus piti sitten loppuun asti kakkosen Kuopion Janni Riekkisen ja kolmosen Tampereen Olivia Liskon luistelun.

Suomi sai näin kolmoisvoiton Noviisit-sarjassa!

Onnittelut Jannalle, Marinalle ja koko valmentajatiimille!

Onnittelut ja kiitokset myös K1- ja K2-ryhmien luistelijoille ja vanhemmille kaikesta kannustuksestanne sekä taustajoukoille - on hyvä tiimi meillä!

Tuloslinkki kisoihin on TÄSSÄ!