Luistelukoulun ryhmäjako ti 12.11. alkaen.

11.11.2019

Luistelukoulu starttasi n. 2 kuukautta sitten ja lapset ovat kehittyneet mukavasti luistelutaidoissa! Harjoittelun tehostamiseksi jaetaan luistelukoululaiset loppusyksyksi kohti joulua ikäryhmiin. Klikkaa otsikkoa ja pääset lisätietoihin ryhmäjaosta ja luistelukouluvastaava Elina Kuznetsovan kirjeeseen!

Hei kaikille! 

Syksyn luistelukoulu starttasi noin kaksi kuukautta sitten ja olemme liikkumassa Joulua kohden hyvää vauhtia. On ollut ilo seurata ja huomata lasten kehitystä ja innokkuutta jäällä, vauhti ja varmuus ovat lisääntyneet kaikilla huimasti!

Valmennustiimimme kanssa olemme päättäneet tehdä pieniä muutoksia luistelukoulun ryhmäjakoihin. Tästä lähtien meillä on jäällä kolme ryhmää, ja ne jaetaan ikäluokkien mukaan. Näin ollen lapset pääsevät harjoittelemaan yksityiskohtaisemmin ja asioihin päästään syventymään mahdollisesti hiukan pienemmissä ryhmissä. Tulevana tiistaina jaamme luistelukoulussa kaikille vielä paperisen version uusista ryhmistä, jolloin kaikilla varmasti on tietoa, mihin ryhmään kukin kuuluu. 

Tästä eteenpäin ryhmät tulevat näyttämään tältä:

Peipot: - lapset jotka ovat syntyneet vuosina 2015-2016

Varpuset: -lapset jotka ovat syntyneet vuosina 2013-2014

Vauhtiryhmä: -lapset jotka ovat syntyneet vuonna 2012 tai aikaisemmin

Tällä viikolla 46 Kehitysryhmän jääharjoitukset ovat perjantaina ja lauantaina.

Odotamme innolla tulevia luistelukoulukertoja! Jos teillä tulee kysymyksiä, olkaa rohkeasti yhteydessä vaikkapa sähköpostin

luistelukoulu.lrtl@gmail.com

kautta! Nähdään hallilla!

Ystävällisin terveisin

Elina Kuznetsova

LrTL/Luistelukouluvastaava