Ohjeita luistelukoululaisille

HARJOITUKSIIN SAAPUMINEN: Hallille kannattaa tulla hyvissä ajoin, noin 15 min ennen harjoituksen alkua. Näin luistimet ja vaatteet ehtii vaihtaa rauhassa eikä jäälle tule kiire. Myös wc:ssä kannattaa käydä ennen harjoitusta (myös ennen jumppaa), näin harjoitus ei keskeydy turhaan. Kannattaa varautua siihen, että pukuhuoneet ovat välillä ruuhkaisia.

PUKUKOPPI: Luistimet  ja vaatteet voi vaihtaa jäähallin pukukopissa. Hallin aulassa ilmoitustaululla tai sisääntulon yhteydessä on lista mikä pukukoppi(t) on varattu LrTL:n käyttöön. Pyydämme käyttämään vain meille kyseiselle tunnille varattuja pukuhuoneita, koska jäähalleilla on monia muitakin käyttäjäryhmiä. Mitään arvokasta ei kannata jättää pukuhuoneisiin, koska pukuhuoneet eivät ole lukittuna harjoitusten aikana. Luistelukoululaisten suuresta määrästä johtuen pukukopit saattavat välillä ruuhkautua ja omista varusteista tulee huolehtia asianmukaisesti. Seura ei vastaa luistelukoulun aikana kadonneista tai vaurioituneista tavaroista. Vaatteet ja teräsuojat on hyvä nimikoida. Katso tästä luistelukoululaisen varusteet.

JÄÄLLEMENO: Vakuutusehtojen mukaan luistelijat saavat siirtyä jäälle vasta kun ohjaajat antavat siihen luvan.

OHJAAJAT: Ohjaajat / luistelukoulun yhteyshenkilö ovat hallilla paikalla 10-15  minuuttia ennen ja jälkeenharjoitusten, jolloin huoltajilla on mahdollisuus kysellä valmennuksesta ja muista luisteluun liittyvistä asioista.

TIEDOTUS: Luistelukoulun tiedotus tapahtuu sähköpostin, yhteyshenkilön sekä seuran nettisivujen kautta. Mikäli sähköpostiosoitteenne muuttuu ilmoittautumisen jälkeen, olkaa ystävällisiä ja ilmoittakaa siitä luistelukouluvastaavalle tai seuran nettisivuilla palaute- osion kautta. 

KAUSIMAKSUT: Luistelukoulumaksu laskutetaan ilmoittautumisen mukaisesti, joko koko kausi kerrallaan tai 2 kertaa vuodessa, syys- ja kevätlukukaudet erikseen, kunkin kauden alkaessa. Ilmoittautuminen on sitova, eikä kausimaksua palauteta, mikäli lapsi lopettaa kesken kauden.

MAKEISET: Karkkien ja purkan syönti jäällä on ehdottomasti kielletty turvallisuuden vuoksi.

MUUTOKSET HARJOITUSAIKOIHIN: Muutoksia harjoitusaikoihin saattaa tulla johtuen jääkiekkoturnauksista ym. hallien tapahtumista. Muutoksista pyritään ilmoittamaan mahdollisimman hyvissä ajoin seuramme nettisivuilla luistelukoulun sivulla tai sähköpostitse. Seura ei ole velvollinen järjestämään korvaavia tunteja peruuntuneille tunneille, jotka johtuvat seurasta riippumattomista syistä, esim. jääkiekkoturnauksista, kilpailuista,  tms.

VAKUUTUS: Kaikki alle 15–vuotiaat luistelukoululaiset ovat vakuutettuja valmennustunneilla Suomen Taitoluisteluliiton luistelukouluvakuutuksella (ryhmätapaturmavakuutus) edellyttäen, että luistelija on rekisteröity Lappeenrannan Taitoluistelijoiden luistelukoululaiseksi ja kausimaksu on maksettu eräpäivään mennessä.

VANHEMMAT: Vanhemmat ovat tervetulleita seuraamaan harjoituksia katsomoon. Luistelukoulutunnilla lapsille ja valmentajille on annettava työskentelyrauha. Lapset jaksavat keskittyä luisteluun paremmin, kun vanhemmat eivät ole ihan laidan vieressä. Harjoituksia voi seurata katsomosta. Vaihtoaitiossa tulee välttää kengillä kävelyä (käytettävä suojapusseja kenkien päällä). Jäälle ei milloinkaan pidä mennä kengät jalassa!  Hiekka ja roskat kulkeutuvat terien mukana jäälle ja vahingoittavat ja tylsyttävät teriä. Mikäli vain mahdollista, lapset tulisi auttaa vaihtoaitioon odottamaan jäälle pääsyä ilman, että sinne mennään kengin. Ohjaajat auttavat tarvittaessa lapset vaihtoaitiosta jäälle